Pihakoivun sijaishuoltopalvelut

Pihakoivun sijaishuoltopalvelut käsittävät neljä lastensuojeluyksikköä alle 18 –vuotiaille lapsille ja nuorille. Lastensuojeluyksiköt toimivat neljässä eri uudisrakennuksessa, jotka on rakennettu lasten- ja nuorten tarpeita vastaaviksi. Neljä erillistä rakennusta mahdollistavat yksikköjen profiloitumisen monenlaisiin tarpeisiin.

Jokaisessa yksikössä toimii oma henkilökunta. Henkilökunta koostuu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista. Joukossamme on sosionomeja (amk), psykiatrisia sairaanhoitajia, lähihoitajia jne. Yksikkömme toimii lisäksi harjoittelupaikkana sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.

Työskentelyämme ohjaa lastensuojelulaki. Yksikössämme toimitaan omaohjaajatyöskentelyn periaatteiden mukaisesti. Omaohjaaja valitaan jo ennen lapsen sijoitusta ja hän toimii lapsen hyväksi jo sijoitusvaiheessa. Omaohjaaja toimii linkkinä perheen, sosiaalitoimen ja lapsen välillä sekä yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Omaohjaaja laatii lasta koskevan kuukausiraportin. Lisäksi laadimme lastensuojelulain mukaisen hoito- ja kasvatussuunnitelman.

Hyödynnämme aktiivisesti ja säännöllisesti myös lähialueen liikunta- ja harrastepalveluita. Pihakoivulla on oma liikuntasalivuoro läheisellä koululla kerran viikossa.