Pihakoivun tapaamispalvelut

Pihakoivu järjestää perheille erilaisia tapaamisia. Tapaamiset toteutetaan Pihakoivu 2:n yleisissä tiloissa, erillään asumisryhmistä. Toiminnan tarkoituksena on tarjota turvallinen tapaamispaikka valvotuissa / tuetuissa olosuhteissa. Jokaisen perheen tuen ja avun tarve määritellään ja mietitään erikseen yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Tapaamisista raportoidaan ja tehdään lausuntoja tarpeen ja sopimuksien mukaan.

Valvottu tapaaminen: Voidaan järjestää, kun halutaan turvata tapaamisten sujuminen riskitilanteissa. Valvotussa tapaamisessa tapaamista seurataan jatkuvasti. Työntekijä on samassa tilassa tai jatkuvassa näkö- ja kuuloyhteydessä tapaajiin. Työntekijä on lapsen edusta huolehtiva turvallinen aikuinen. Valvonnan tarve on viranomaisten määrittelemä. Valvotun tapaamisen avulla ehkäistään niitä uhkia, joiden vuoksi tapaaminen on määrätty valvotuksi.

 

Tuettu tapaaminen: Voidaan järjestää, kun vanhemmuudessa tarvitaan tukea, huolto- ja tapaamisselvitykset ovat kesken tai vanhempien välillä on luottamuspula. Tuetuissa tapaamisissa työntekijä on tarvittaessa saatavilla. Työntekijä huolehtii tapaamisen alkamisesta ja loppumisesta ja seuraa tilannetta. Tuen tarve perustuu joko viranomaisen määrittelyyn tai vanhempien keskinäiseen sopimukseen. Tuen avulla varmistetaan tapaamisten sujuminen lapsen edun ja sopimuksen mukaan.

 

Valvottu vaihto: Voidaan järjestää, kun vanhempien välillä on lähestymiskielto tai eroristiriidat tai muut riidat estävät vanhempien vuorovaikutuksen. Valvotun vaihdon tavoitteena on varmistaa, että lapsi voi turvallisesti siirtyä toisen vanhemman luokse. Vaihto toteutetaan tapaamissopimuksen mukaisesti. Työntekijä rauhoittaa vaihtotilanteen niin, että lapsi ei joudu vanhempien ristiriitojen keskelle. Tarvittaessa vaihto voidaan hoitaa ilman vanhempien välistä tapaamista. Tavoitteena on yhteistyön paraneminen, jotta vaihdot voivat tulevaisuudessa tapahtua ilman ulkopuolista tukea.